"Vampire Diaries" palaa takaisin ruutuun 15. syyskuuta. Se on tarina kahdesta vampyyriveljeksistä Damonista ja Stefanista, ja he ovat rakastuneita ihmiseen Elena Gilbertiin. Vaikka Stefan on vajoamassa yhä pimeyteen Klausin kanssa, Elena & Damon kamppailevat syyllisyyden tunnetta vastaan koska heidän suhteensa on kasvamassa vaikka heidän pitäisi etsiä Stefania.
Eräässä haastattelussa Ian Somerhalder kertoi kuinka hänen luonteensa vaikuttaa Damoniin, kuka hän oikeasti on. Ja kuinka paljon yksi suudelma voi muuttaa kaiken. Ja Ian kertoi että Damon kuitenkin edelleen säilyttää 'Pahan pojan'-maineen, eli don't worry!
Mutta kun Stefan on kolmoskaudella Klausin matkalla, kuka Damonista tulee? Aikooko hän vaihtaa roolia?
"Suoraan sanottuna televisiosarja on kehittynyt, niin myös hahmot. Mutta en voi tehdä mitä haluan. Kevin Williamson vain sanoi: 'Istu alas ja kuuntele. Tiemme muuttuvat, tulee ylä- ja alamäkiä.' Damon kamppailee, ja se tekee sarjasta mielenkiintoisemman. Hän on sankari."
"Damon ei ollut tyytyväinen siihen mihin lopputulokseen hän pääsi. Kahden kauden ajan hän halusi saada Elenan itselleen, Stefanin tyttöystävän. Se kaveri haluaa vain syödä ja tuhota kaiken mikä tulee hänen eteensä. Ja nytkun Stefan nautiskelee tuolla jossain ihmisveren himossa niin mitäköhän Damonin käy?"
"Damon on rakastunut 150-vuotta nuorempaan tyttöön. Ja tyttö on kaiken lisäksi hänen veljensä tyttöystävä. Uskon että Damon varmasti istuu jossain ja ajattelee 'Tämä on syvältä!'. Mutta mielestäni Damon ei muutu. Hän on edelleen se sama kaveri joka hymyilee ja heittää läppää huonossakin jamassa."
Miten tulkitset Damonin & Elenan välisen suudelman?
"Olen jatkuvasti kuullut että heidän välillä oli 'kiihkeä suudelma'. En tiedä oliko sitä joku faneista näkemässä mutta Damon oli hikinen, kalpea ja vuodatti verta. Mitään erityisen innokkaita tässä ei oltu, joten en tiedä miten sen asian ottaa. Mutta tiedän, että Damon tulee aina muistamaan sen. Suudelma ei ollut mitätön. Hän tietää että Stefan olisi tehnyt mitä vain pelastaakseen Elenan -ja niin myös tekee Damon. Stefan nyt noudattaa Klausin sopimusta, mitään ei oel tehtävissä. Se palvelustyö voi kestää sata, jopa tuhansia vuosia."
Koska kirjojen mukaan Damon ja Bonnie ovat jollain tavalla 'yhdessä' niin miten sinä sen asian otat?
"Bonnie -kuuma juttu! Noidan kanssa nukkuminen & yön viettäminen olisi mielenkiintoista, luulisin. Damon ja Bonnie ovat niin sanotusti tehty samasta puusta. Heillä olisi mielenkiintoinen suhde. Ne luonteet olisivat hauskoja yhdessä. Muistan sen kun vedettiin tanssikohtausta ja sanoin: 'Vau. Tää toimii!' Tiedän mitä fanit ajattelevat tästä. Ja tiedän senkin tunteen kun olet vihannut jotakuta ja sitten rakastut häneen. Mutta kuitenkin Damon on korviaan myöten rakastunut Elenaan."
Ian myös puhui haastattelussa kuinka on näytellä pahaa poikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti